Kuvat & video — Vilja Pursiainen
Teksti — Kristiina Markkanen

Maahanmuuttajanuoret suunnittelevat itselleen palveluita yhdessä kaupungin kanssa: Maahanmuuttajanuorten Helsinki

Status:

 

Neljännes maahanmuuttajataustaisista helsinkiläisnuorista on koulutuksen ja työelämän ulkopuolella. Maahanmuuttajanuorten Helsinki -hankkeessa nuoret, heidän kanssaan työskentelevät aikuiset ja muotoilijat suunnittelevat ongelmaan omalta tuntuvia ratkaisuja.

 

“Valitettavasti yrityksessämme on sellainen käytäntö, että huivi päässä ei voi tulla töihin”, vaikeana kiemurteleva rekrytoija sanoo videolla hijab-huiviin pukeutuneelle tummaihoiselle naiselle. 

Käytäntö on käytäntö eikä sitä voi muuttaa, rekrytoija jatkaa. Kiusallisen väännön jälkeen nuori nainen nousee ja poistuu hiljaa huoneesta. 

Video on kuvattu Maahanmuuttajanuorten Helsinki -hanketta varten. Vaikka tilanne on lavastettu, valitettavan moni vähintään tunnistaa taustalla olevan ongelman. Siinä missä suomalaisen kantaväestön nuorista neljä prosenttia on peruskoulun jälkeen koulutuksen ja työn ulkopuolella, maahanmuuttajataustaisten nuorten kohdalla osuus on noin 25 prosenttia. Me-säätiön rahoittama ja Helsingin kaupungin toteuttama viisivuotinen Maahanmuuttajanuorten Helsinki -hanke pyrkii kuromaan kuilua umpeen ja parantamaan maahanmuuttajanuorten asemaa pääkaupungissa.

Hanke käynnistyi alkuvuodesta 2016. Ensimmäisen vuoden aikana nuorisoasiainkeskus ja palvelumuotoilutoimisto Palmu tekivät tiivistä yhteistyötä sekä keskenään että kaupungin työntekijöistä muodostuvan yhteissuunnittelutiimin kanssa. He selvittivät, mistä maahanmuuttajanuorten ja kantasuomalaisten nuorten välisessä erossa on pohjimmiltaan kyse. Lisäksi olennaisena osana hanketta oli maahanmuuttajanuorista koostuva suunnittelutiimi, joka osallistui ongelman määrittelyyn, ratkaisujen miettimiseen sekä pilottien kehittämiseen ja testaamiseen.

Kolmenkymmenen hengen yhteissuunnittelutiimi koostui muun muassa opettajista, järjestöjen edustajista, poliiseista ja sosiaalityöntekijöistä. Heistä jokainen toi mukanaan käytännön kokemusta ja ymmärrystä nuorten parissa työskentelemisestä. Tiimiläiset kulkivat kevään 2016 maahanmuuttajanuorten saappaissa, haastattelivat nuoria ja kokoontuivat kerran kuussa projektipäällikkö Irma Sippolan ja palvelumuotoilija Iikka Lovion kanssa jalostamaan kertyneestä tiedosta konkreettisia ratkaisuja. 

 

Intensiivisen kevään jälkeen kasassa oli viisi pilottia, joiden avulla parannetaan maahanmuuttajanuorten mahdollisuuksia päästä kiinni koulutukseen ja työelämään. Keinovalikoimaan kuuluu nuorten vertaisopetukseen suunniteltu Buddy School -hanke, kaikentaustaisten ensirikoksen tekijöiden vertaisvalamiehistö ja ensimmäisten työkokemusten saamista helpottavat mikrotyömarkkinat. Lisäksi pilotoidaan nuorten maahanmuuttajien puhujafoorumi sekä malli, jonka avulla maahanmuuttajanuorten vanhemmat pystyvät tukemaan nuoriaan vahvemmin koulun ja työn haasteissa ja tilanteissa, joissa nuorella on ongelmia päihteiden tai mielenterveyden kanssa. Tavoitteena luoda piloteista pysyvät mallit helsinkiläisten maahanmuuttajanuorten ja heidän kanssaan työskentelevien ihmisten arkeen.

Yhteissuunnittelun viisaus vie pitkälle

Kahdeksan kerrosta maanpinnan yläpuolella, korkealla Kampin vilinän yllä, oli keväällä 2016 miltei hektisempi tunnelma kuin liikenteessä katutasolla. Yhteissuunnittelutiimiläiset kokoontuivat yhteen lukuisista suunnittelutyöpajoista ison valkoisen pöydän ympärille palvelumuotoilutoimisto Palmun lasiseinäiseen neuvotteluhuoneeseen. Oli jälleen aika upottaa kädet saveen.

 

“Yhteissuunnittelumalli on älyttömän nerokas. Viisaus syntyi siitä, että suunnittelijat pääsivät todella lähelle palveluiden käyttäjiä ja heidän tarpeitaan. Tiimiläiset testasivat mahdollisia ratkaisuja omissa käyttäjäkunnissaan”, Sippola sanoo. 

Esimerkiksi opettajat olivat huomanneet puutteita opiskelijoiden äidinkielen osaamisessa. Yksi opettaja totesi, ettei halunnut antaa kolmannen luokan kielioppikirjaa yhdeksäsluokkalaiselle. Entä, jos vanhemmat koululaiset opettaisivat nuorempia? Idea kirjoitettiin tarralapulle, minkä jälkeen siitä piirrettiin nopea havainnekuva. Jokainen kuvan nähnyt innostui ideasta, ja näin syntyi aihio kaverikahvilapilotille.

“Mitä paremmin ymmärrämme, miksi jotkut asiat toimivat ja toiset eivät, sitä parempia ratkaisuja keksimme. Muokkasimme suunnitteluvaiheessa jatkuvasti toimintaa kokeilujen ja kehittämisen kautta”, Sippola sanoo.

Iikka Lovio näkee yhteistyön työtapana, ei päämääränä. Suunnittelu ei alkanut kysymällä, mitä saadaan aikaan vaikkapa koulun ja nuorisotyön yhteistyöllä. Hankelaiset selvittivät ensin nuorten tarpeen, sitten toteutustavan. He huomasivat joka kerta, että toimiva ratkaisu vaatii toteutuakseen enemmän kuin yhden kaupungin toimialan panoksen. Sama pätee Sippolan ja Lovion työhön. Kaksikko työskenteli hankkeen ensimmäisen vuoden aikana tiiviisti työparina. Heti alkumetreiltä käynnistynyt kokeileva ja ketterä työtapa pysyy Sippolan mukaan yllä hankkeen loppukiriin asti.

“Kumpikaan meistä ei johtanut toista, vaan teimme tosissaan yhdessä töitä. Kaupungin rooli suunnittelutiimeissä on ollut riittävän vahva ja uskon, että tuloksetkin ovat siksi vaikuttavampia. On hienoa, että virastomme lähti tähän työtapaan mukaan näin vahvasti”, Sippola sanoo.

Nuorten tarpeisiin vastataan nuorten äänellä

Maahanmuuttajanuoret ovat tarpeeksi pitkään joutuneet kuuntelemaan, kun kantasuomalaiset aikuiset keskustelevat heidän asioistaan ja tarpeistaan. Maahanmuuttajanuorten Helsinki -hankkeessa eri ikäiset ja eri kulttuureita edustavat nuoret muodostivat suunnitteluryhmän, joka toi esiin nuorten näkemyksen kahden kulttuurin välisestä ymmärryksestä. Hankkeen ratkaisut lähtevät nuorten tarpeesta, ei yleisestä tarpeesta luoda jokin ratkaisu. Nuorten tarpeeseen puolestaan piti vastata äänellä, jonka he tunnistavat omakseen. 

 

“Alusta asti oli selvää, että emme luo pirstaloituneeseen palvelujärjestelmään enää yhtäkään uutta hyvää tarkoittavaa palvelua, joka ei vastaakaan tarpeeseen”, Lovio kiteyttää.

Kevyet kokeilut antoivat helposti ja nopeasti osviittaa siitä, mikä nuoria kiinnostaa. Yhteissuunnittelutiimissä ollut opinto-ohjaaja kävi esimerkiksi lounastunnilla ruokalassa kysymässä, haluaisivatko nuoret varata aikoja eri alojen rekrytoijilta seuraavalla viikolla. Yli 20 kättä nousi ylös hetkessä. Jotkut ideat puolestaan tuntuivat paperilla hyviltä, mutta käytännössä menivät pahasti metsään. 

“Nuoret eivät kiinnostu niin, että sosiaalityöntekijä soittaa kerran puolessa vuodessa ja kysyy, haluaisitko tulla valmentamaan fudista”, Lovio sanoo. 
Sen sijaan pitää osata kuunnella, kysyä ja lukea rivien välistä. Monet suunnitteluun osallistuneet nuoret halusivat tukea tulevaisuuden unelmiensa toteuttamiseen ja vahvistaa yhteenkuuluvuuden tunnetta, mutta kukaan ei sanonut sitä suoraan. 

Tämänkaltaisten tarpeiden tunnistamisessa kullanarvoinen voimavara oli nuorten suunnittelutiimissä vaikuttanut somalitaustainen opiskelija. Yhteisössään arvostettu mies haastatteli omalla kielellään somalinuorten vanhempia ja toi sitä kautta uuden näkökulman hankkeessa kehitettävään vanhempien tukemisen malliin. Sippola puolestaan haki erilaista näkökulmaa kuuntelemalla nuorten keskusteluita. Ne laajensivat hänen ymmärrystään nuorten arjesta ja kokemuksista.

“Nuorten lähtökohdat ovat niin erilaisia. Suunnitteluryhmässä oli esimerkiksi teini-ikäinen afgaanipoika, joka kertoi nähneensä, kun ihmisiä tapetaan. Pöydän toisella puolella on koko elämänsä itä-Helsingissä elänyt Lasse. Emme voi odottaa, että nuoret oppivat ja pärjäävät samalla tavalla. Kun mennään näin syvälle, saa tehdä paljon töitä”, Sippola sanoo. 

Tärkein oppi: Palvelun käyttäjät on hyvä ottaa mukaan heti suunnittelun alkumetreiltä. Mihin ongelmaan heidän mielestään tarvitaan kipeimmin ratkaisuja? Minkälaisia ratkaisuja he kaipaisivat ja miten ne olisi järkevintä toteuttaa? Parhaan mahdollisen ratkaisun keksimiseksi on lähdettävä asiakkaan tarpeesta ja määriteltävä suunnitteluyhteistyön muoto ja tapa sen perusteella.


Lue seuraavaksi

Mistä kyse:

Kun puhumme muotoilusta, tarkoitamme usein designia. Se on samaan aikaan ajattelua ja tekemistä. Kaupungeissa nämä on kuitenkin erotettu: virkamiehet suunnittelevat, ja sitten hankitaan jostain toteuttajat. Nyt suunnittelu ja teot pitää yhdistää, sanovat Marco Steinberg ja Tiina-Kaisa Laakso-Liukkonen.

Muotoilun muutos

Mistä kyse:

Älykkäässä kaupungissa julkisten palveluiden käyttäminen on yksinkertaista ja jopa mukavaa, sanovat Helsingin kaupungin tietotekniikka- ja viestintäjohtaja Jaakko Salavuo sekä kaupungin kilpailukyvyn kehitys -yksikön päällikkö Santtu von Bruun.

Smart City -ajattelu

Mistä kyse:

Käyttäjälähtöisen suunnittelun avulla syntyy palveluita, joille kansalaisilla on oikeasti tarve, sanovat Aalto-yliopiston muotoilun professori Turkka Keinonen ja Espoon palvelujen kehittämisjohtaja Päivi Sutinen.

Käyttäjälähtöinen suunnittelu

Mistä kyse:

Maailmalla on harvinaista, että muotoilu on kirjattu jopa kaupungin viralliseen strategiaan. Helsinki on osannut tehdä muotoilun hyötyjä ymmärrettäväksi jopa virkamiehille, sanoo Suomen Muotoilusäätiön johtava asiantuntija Jorma Lehtonen.

Muotoilu ja Helsinki

Mistä kyse:

Osallistava suunnittelu on hedelmällisintä, jos mukana on loppukäyttäjien lisäksi ihmisiä muistakin sidosryhmistä. Silloin onkin kyse yhteissuunnittelusta, sanovat Kuntaliiton innovaatioasiantuntija Tuula Jäppinen ja Aalto-yliopiston muotoilun professori Tuuli Mattelmäki.

Osallistava suunnittelu

Mistä kyse:

Muotoilun käyttö kaupunkien kehittämisessä tulee tarjoamaan muotoilijoille paljon töitä lähivuosina. Erilaiset julkiset toimijat haluaisivat ostaa muotoiluosaamista, mutta ensin pitäisi osata tehdä hyvä tarjouspyyntö, sanoo Kansainvälisen designsäätiön Toimiva kaupunki -hanketta luotsannut Tiina-Kaisa Laakso-Liukkonen.

Muotoilun kilpailuttaminen